Oletteko jo?

Vieraiden mietteet

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja jooo » 26 Touko 2014, 11:27

Keskustan ehdokkaista eniten ääniä kerännyt Paavo Väyrynen aikoo asettua ehdolle myös ensi kevään eduskuntavaaleissa, vaikka nyt lähteekin Brysseliin.
Hän kuitenkin asettaa ehdon paluulleen Suomeen jos pääsee kansanedustajaksi.

- Tulen takaisin, jos minulla on mahdollisuus päästä valtioneuvoston jäseneksi. Muussa tapauksessa jatkan Brysselissä, paljasti Väyrynen, 67, Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien nettitelevisiokanavien Viralliset vaalivalvojaiset -lähetyksessä.

Hän sai noin 70 000 ääntä.

Väyrynen otti keskustan äänikuninkuuden hillitysti. Kysymykseen, onko hän nyt noussut takaisin huipulle, Väyrynen muistutti olleensa ylempänäkin.

- Olenhan ollut valtioneuvoston jäsenenä ja monessa muussa. Ei tämä minua huimaa, hymähti Väyrynen.

Europarlamentissa Väyrynen lupasi puolustaa Suomen asemaa.

- Ja lisäksi pelastan ihmiskunnan :runki: Olin aiemmin mukana EU:n globaalitoiminnassa luomassa kauppapolitiikkaa, jossa Euroopalla on varsin keskeinen asema, sanoi Väyrynen ja huomautti heti perään "supermies"-kommentissaan "pikkuisen liioitelleen vaalituloksen innoittamana".
jooo
 

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja Sami71 » 26 Touko 2014, 11:36

:hahahah: :hahahah: Mun mielestä toi on aika törkeäää..mennään tuonne, mutta jos pääsekin sitten toisaalle niin ei ollakkaan sitten siellä :proud:
Ylen sankia priha
Avatar
Sami71
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 300021
Liittynyt: 08 Loka 2012, 18:01

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja vierasccc » 26 Touko 2014, 12:05

Joo, semmonen ärsyttää :twisted:
Jututhan ovat jo kuin Putinilla :wirn:
vierasccc
 

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja Sami71 » 26 Touko 2014, 12:05

Onneksi ei teot etawen6w54
Ylen sankia priha
Avatar
Sami71
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 300021
Liittynyt: 08 Loka 2012, 18:01

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja viersccc » 26 Touko 2014, 12:10

Olisi varmaan, jos annettaisiin valtaa vähän enemmän :bravo:
viersccc
 

Re: Oletteko jo?

ViestiKirjoittaja Sami71 » 26 Touko 2014, 12:11

Kaikki valta Paavolle :hurraa:
Ylen sankia priha
Avatar
Sami71
Ylläpitäjä
Ylläpitäjä
 
Viestit: 300021
Liittynyt: 08 Loka 2012, 18:01

Edellinen

Paluu Vieraat!!

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa